Kansan Raamattuseura    |    Sana-lehti    |    KirjaSana    |    Yhteystiedot    |    Palaute    
Kirkastusjuhlat 2012
Heinäveden kartta
Tutustumiskohteita
Majoitusta
Tule levähtämään
Heinävesi 2011
Heinävesi 2010
Kirkasta minulle kasvosi
Kirkkotie tutuksi lapselle
Monipuolista antia
Kuvatunnelmia
Lapsille ja perheille

Kirkonmäellä kohdataan

Kesäjuhlat ovat kuuluneet vuosikalenteriin miltei alusta asti. Niin myös tänä vuonna.

 

 

Sodan jälkeen maassa oli vahvaa herätystä. Ihmiset tulivat koolle julistuksen kuuloon, niin että se yllätti järjestäjätkin. KRS:n 40-vuotishistoriikissa kerrotaan Heinäveden Kirkastusjuhlista näin:

 


”Ensimmäisille juhlille odotettiin noin sataa kuulijaa, mutta vieraita tulikin 3000. Ihmisiä oli joka puolella. Yöpyjiä oli navetan vinteillä heinien seassa ja muilla mahdollisilla paikoilla. Väkeä ei olisi juhlista pitänyt poissa mikään.”

 

 

 

Samaa koettiin Kerimäellä ja Sanan Suvipäivien järjestelyissä, väkimäärä yllätti. Kaikki kolme tapahtumaa ovat säilyneet KRS:n vuoden kierrossa.

 

 

 

Tyylit ja painotukset ovat vaihdelleet, mutta luovuttamatonta on aina ollut Sanan opetus, rukous ja sielunhoito.

 

 

 

Heinäveden jykevän 2000 hengen puukirkon tapuli kurottaa kohti taivasta. Alla aukeaa upea näköala yli kauniin järvimaiseman. Siis juuri sopiva paikka viettää heinäkuista kirkastussunnuntai-viikonloppua.

 

 

 

Kirkastusjuhlien järjestelyistä KRS:n puolelta vastaa tänä vuonna Sari Behm. Hän on jo vuosia ollut juhlien musiikkiohjelman kantavia voimia.

 

 

 

  - Kirkastusjuhlilla on aivan erityislaatuinen tunnelma, Sari kertoo.

 

 

 

  - Kaikki keskittyy kirkon ympärille, opetusta voi kuunnella ulkona nurmikollakin. Palvelut ovat vieressä ja niitä on palautteen perusteella vuosi vuodelta parannettu.

 

 

 

Pääohjelman rinnalla on kanavia ja lapsille omaa ohjelmaa.

 

 

 

 

Tapahtumahaku

Mitä
Missä

Vapaa haku

Suurtapahtumat

  • Sanan Suvipäivät
  • Kirkastusjuhlat

    Tule mukaan

  •  
  • Mitä voin tehdä?
  •  
  • Tule mukaan

    Seurakuntapalvelut

  • Apostolien teot
  • Iltarukous-kiertue 2012

    Kansan Raamattuseura  PL 48  08101 Lohja | puh. 0207 681 610  fax. 0420 793 435